Liittyminen seuran jäseneksi
Palaute
Tulokset
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Ilmoittautuminen valmennusryhmiin, syksy 2008
Kaupunginmestaruus 2008
 KTK-GTK:n järjestämät kisat

Kesäkauden avauskisat Kokkolassa 17.-18.5.2008

Kevätkisat onnistuivat hienosti. Osallistujia oli kerhon omien jäsenten lisäksi mm. Oulusta, Vaasasta, Seinäjoelta ja Espoosta. Myös junioreiden maajoukkuerinkeihin kuuluvia pelaajia oli mukana sekä tyttöjen että poikien sarjoissa (Malinen Jessica, OVS, Atte Virolainen T-61). Sarjoja oli paljon ja sitä myötä myös otteluita oli esim lauantaina yli 50. Kylmä tuuli haittasi hieman, sade ei kuitenkaan onneksi häirinnyt ja sääolothan on otettava vastaan ulkotenniksessä sellaisena kun ne ovat. Kentät olivat hyvässä kunnossa, hiekkatekonurmi oli hieman outo alusta joillekin palaajille. Kaikki tulokset ovat nähtävissä Ässä tulospalvelussa (kts. linkki). Alla joitakin poimintoja.

Poikien sarjoissa ( 18, 16, 14 ja 12-v.) voittajat jakautuivat tasaisesti eri seuroihin. P-18 sarjassa voiton vei kotiseuran edustaja Juho Salminen, p-16 sarjassa taas Vaasan Atte Virolainen oli vakuuttava voittaen kaikki ottelut selvin numeroin. P-14 sarjan voitti Oulua edustava Tommi Rytivaara, jonka semifinaaliottelu maajoukkuvalmennuksessa mukana olevaa Jessica Malista vastaan oli erityisen jännittävä. P- 12 sarja voitti Seinäjoen Pauli Partinen. P-16 nelinpelein voittivat oululaiset Jere Juustila ja Jerry Kerola

Tyttöjen sarjassa (T-16) OVS:n Jessica Malinen otti omansa voittaen samaa seuraa edustavan Rita Kerolan loppuottelussa 6-1,6-1. Jessican isä on tunnettu jalkapallovalmentaja Juha Malinen, joka valmentaa tällä kaudella FC Oulua ja urheilullisuus näyttää vahvalta tässä perheessä.

Aikuisten sarjoja olivat M-45 ja N-40 kaksinpeleissä. Näissä voitot menivät Smash tenniksen Lars-Erik Korpelalle ja Kokkolan tenniskerhon Taina Lehtoselle. Sekanelinpelissä vahvimmiksi osoittautuivat KTK:n Taina Lehtonen ja Kjell Hellsten. N-40 nelinpelin voitto meni Suomenselän Tennistä edustaville Airi Mäkelälle ja Aino Koivistolle.

Kiitokset taas Topille hyvin järjestetyistä kisoista. Järjestelyt sujuivat hyvin ja vaatii taitoa hallita tätä määrää pelejä useilla kentillä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Länsirannikon talvikisat Pietarsaaressa 18.-20.1.2008

Miehet A3-luokka

Semifinaalit:

  • Alaräisänen Harri TKJ - Björkholm Göran KT-82  6-4, 6-2
  • Källström Miikka T-61 - Hakola Timopekka T-61  6-3, 6-2

FINAALI: Alaräisänen Harri TKJ - Källström Miikka T-61  6-7, 6-2, 6-1

 

Miehet C-luokka

Semifinaalit:

  • Hietalahti Janne KTK-GTK - Virolainen Atte T-61  6-4, 6-1
  • Smeds Leif KT-82 - Puurula Pauli YlTe  6-3, 6-3

FINAALI: Hietalahti Janne KTK-GTK - Smeds Leif KT-82  4-6, 3-0 rtd.

 

Miehet 50

Semifinaalit:

  • Jalkanen Esa KTK-GTK - Gref Bjarne TKJ  6-4, 6-2
  • Pynnönen Seppo T-61 - Vänskä Risto KTK-GTK  6-1, 6-0

FINAALI: Pynnönen Seppo T-61 - Jalkanen Esa KTK-GTK  6-2, 6-2

 

Naiset C-luokka

LOPPUJÄRJESTYS:

  1. Lehtonen Taina KTK-GTK
  2. Källström Inga-Liisa KTK-GTK
  3. Vänskä Outi KTK-GTK

 

Pojat 16

Semifinaalit:

  • Virolainen Atte T-61 - Salminen Juho KTK-GTK  6-4, 6-3
  • Käldström Ville TKJ - Tuhkunen Toni KTK-GTK  7-5, 6-2

FINAALI: Virolainen Atte T-61 - Käldström Ville TKJ  6-2, 6-3

 

Tytöt 16

Semifinaalit:

  • Sundell Iida KTK-GTK - Kosmala Martyna KTK-GTK  6-2, 6-3
  • Vänskä Outi KTK-GTK - Kosmala Martyna KTK-GTK  7-5, 6-4

FINAALI: Vänskä Outi KTK-GTK - Sundell Iida KTK-GTK  6-2, 6-3

 

Pojat 12

Semifinaalit:

  • Laitila Elmeri T-61 - Salonen Matias KTK-GTK  2-6, 6-2, 7-6
  • Smeds Lucas T-61 - Partinen Pauli STS  6-3, 6-2

FINAALI: Smeds Lucas T-61 - Laitila Elmeri T-61  6-2, 6-3

 

 
 © 2008 Kokkolan Tenniskerho - Gamlakarleby Tennisklubb SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu